Nenäpäivä 2014 lähestyy - olethan mukana?

Suomen Lions-liitto on Nenäpäivän 2014 toinen pääyhteistyökumppani. Yhteistyö Nenäpäivän kanssa antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden niin paikalliseen kuin valtakunnalliseen näkyvyyteen ja lionsbrändin rakentamiseen.


Olemme taas mukana Suomen näkyvimmässä ja tunnelmaltaan hienoimmassa varainkeruukampanjassa jossa keräämme varoja Nepalin ja Sierra Leonen lapsille turvataksemme heille riittävän ravinnon, koulutuksen, terveyden ja turvan.


Osallistumme nyt Nenäpäivänkampanjaan viidettä kertaa ja tähän mennessä olemme keränneet säätiölle vuosina 2010 - 2013 yhteensä 470 000 euroa. Keräystavoitteemme tällä kaudella on 180 000 euroa.


Nyt kannattaa myös niiden klubien jotka eivät aikaisemmin ole ottaneet osaa tähän kampanjaan lainata kampanjapäälliköltään lipas ja käydä itse kokemassa se hieno tunne kun on mukana työssä, jonka suomalaiset varauksetta hyväksyvät. Rekvisiitta on kuitenkin välttämätön: Lions-liivit päälle, kerääjäkyltti kaulaan ja nenä päähän. Niistä meidät tunnetaan!


Ilmoita nyt klubisi mukaan


Nenäpäivään voit osallistua lipaskeräyksellä ja esimerkiksi ostamalla neniä ja lahjoittamalla ne vaikkapa päiväkoteihin tai koululaisille. Varsinainen kampanja-aika on 9.10.- 9.11. jolloin YLE tiedottaa asiasta runsaasti. Keräyslupa on voimassa 19.4.2015 saakka.


Parhaat keräyspäivät ovat varmaankin 31.10. ja 7.-8.11. Tietoa, lippaita ja muuta materiaalia saat kampanjapäällikkö Jari Vierikolta puh. 0400 973 376.


Lisätietoja:


Jari Vierikko

jari.vierikko@gmail.com

Poutapolku 4 50500 Mikkeli

Puh. 0400 973 376


Nenäpäivän verkkosivut löydät osoitteesta www.nenapaiva.fi.