Piirikuvernöörin kirje 1/2022-2023

Terveisiä kansainvälisestä vuosikokouksesta Montrealista.
Matka kokonaisuudessaan oli monella tapaa opettava, silmiä avartava ja kokemuksen arvoinen. Sain omin silmin todeta, että Lions-järjestö on maailmanlaajuinen ja että meitä leijonia on muuallakin kuin Suomessa. Kaikilla meillä on kuitenkin sama aate, ja arvot toiminnassamme riippumatta siitä missä asumme.

Viime kauden lopulla, kesäkuussa oli piirissämme Lions-liiton vuosikokous VK2022Kouvola. Vuosikokousviikonlopun järjestelyt onnistuivat ja osallistujat olivat tyytyväisiä, tästä kiitos kaikille asianosaisille.

Kuluvan kauden alussa heinäkuussa oli piirissämme KV-nuorisoleiri. Leiri järjestettiin tällä kertaa Mikkelissä ja onnistui hienosti. Leirillä vierailleena voin todeta, että oli hienoa nähdä kuinka eri puolilta maailmaa ja eri kulttuureista saapuneet nuoret viihtyivät yhdessä ja kuinka hauskaa heillä leirillä oli.

Tällä hetkellä kausi on jo kuitenkin siinä vaiheessa, että ensimmäiset kuukausikokoukset/-tapaamiset alkavat olla käsillä ja uusi Lions-kausi pääsee todella vauhtiin.


Klubivirkailijakoulutukset lähestyvät, muistathan ilmoittautua piirisivuilla ja osallistua koulutuksiin. Koulutukset järjestetään verkkokoulutuksina GoToMeeting -ohjelmalla. Koulutukset on tarkoitettu ensisijaisesti klubin presidenteille, sihteereille ja rahastonhoitajille mutta kaikki voivat osallistua.


Virkailijakoulutukset 5.-7.9.2022

Ilmoittautumiset piirin sivujen kautta.


Piirifoorumi 13.9.2022 tilausravintola Polven Juustolassa Saverolla.

Ilmoittautumiset piirin sivujen kautta.


Hyvän Päivänä 8.10.2022 tehdään hyvää. Olettehan suunnitelleet omassa klubissa tai yhdessä vaikkapa lohkon klubien kanssa jotain teeman mukaista ohjelmaa kyseiselle päivälle, joka tänä vuonna on lauantai. Ajankohta on mitä parhain meidän leijonien tehdä hyvää, näkyä ja kuulua.


Hyvän Mielen Konsertti Lappeenranta 17.9.2022

 

Kansainvälinen Rauhanjulistekilpailu (piirillä muutama aineisto jäljellä).

 

Lions-liiton kuukausiteemat:

                  • 8/22 Kansainvälisyys, webinaari 25.8.

                  • 9/22 Jäsenyys, webinaari 22.9.

                  • 10/22 Nälkä, webinaari 27.10.

                  • 11/22 Diabetes, webinaari 24.11.

                  • 12/22 Tvåspråkighet, webinaari 15.12.

                  • 1/23 Koulutus, webinaari 26.1.

                  • 2/23 Lapsuusiän syöpä, webinaari 23.2.

                  • 3/23 Näkö, webinaari 30.3.

                  • 4/23 Aarne Ritari -säätiö, webinaari 27.4.

                  • 5/23 Ympäristö, webinaari 25.5.


Klubi voi valita yhden tai useamman kuukausiteeman, jonka ympärille suunnittelee omaa teemaan liittyvää toimintaa.

Klubivierailuni alkavat ja esitänkin toiveen, jos haluatte minun osallistuvan erityisesti johonkin teidän tilaisuuteenne tai tapahtumaan, niin otattehan yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Osallistun tilaisuuksiinne mielelläni, jos se vain on aikataulullisesti mahdollista.


Hyvää alkavaa syksyä ja aktiivista Lions-kautta.

Together We Can & Together We Will!


Markku Paavolainen

Piirikuvernööri 107-D

2022–2023