Juhliva Lions Club Hamina tuki partiolaisia
60-vuotisjuhliaan viettänyt Lions Club Hamina lahjoitti 1 000 euroa Meripartiolippukunta Haminan Päivänpojat ry:lle partiolaisten veneen kunnostukseen.
Lions Club Hamina on perustettu 9.7.1954. Perustamisjuhla pidettiin 27.11.1954 Haminan Seurahuoneella. 60-vuotisjuhlaa vietettiin 29.11.2014 Haminan Varuskuntakerholla.
Juhlapäivä aloitettiin käynneillä hautausmailla; ensin Haminan sankarihaudoilla Johanneksen kirkolla ja sieltä Hietakylän hautausmaalle, jossa lepää klubin jäsen, Suomen Lions-liiton entinen puheenjohtaja Hannu Koskivuori. Kolmantena kohteena oli klubin ensimmäisen presidentin Mikael Arhipovin leposija ortodoksisella hautausmaalla.
Kaikki kolme seppeltä olivat klubin ladyjen sitomia. Klubin presidentti, edellisen kauden presidentti ja sihteeri toimivat seppelten laskijoina. Mukana oli myös klubin jäseniä ja leskilady Irene Koskivuori.
Maittavan illallisen jälkeen Suomen Lions-liiton kuluvan kauden puheenjohtaja Tuomo Holopainen kertoi mm. lionstoiminnan nykytilasta, jäsenhankinnan suuresta merkityksestä ja välitti samalla Suomen Lions-liiton tervehdyksen juhlivalle klubille.
D-piirin tervehdyksen juhlaan toi piirikuvernööri Veijo Suhonen. Juhlassa palkittiin ansioituneita jäseniä.
D-piiri onnittelee Lions Club Haminaa ja toivottaa menestystä myös tuleville toimintakausille.
Teksti: Bjarne Mårtensson ja Arto Lehtovirta
Kuvat: Eero Arvo ja Bjarne Mårtensson