Leijonilta tukea nettikasvatukseen
Suomen lionsclubin toteuttavat vuosittain Vastuu on meidän –kampanjan, jonka tarkoitus on auttaa koululaisia ja heidän vanhempiaan kohtaamaan nettiin liittyviä haasteita ja kehittämään medialukutaitojaan.
Haminan lionsclubit ovat jälleen lahjoittaneet Vastuu on meidän –vihkosen jaettavaksi jokaiselle Haminan kolmosluokkalaiselle.
– Tarkoitus on että lapsi käy vihkosen asiakohdat läpi yhdessä vanhempiensa kanssa. Vihkosesta löytyy ajankohtaista tietoa netistä ja nettiin liittyvistä vaaroista, sanoi LC Hamina/Bastionin presidentti Veli-Matti Hartikainen.
– Lasten ja vanhempien tutuessa vihkosen sisältöön voi samalla vastata vihkosesta löytyviin kysymyksiin. Vastausten etsiminen helpottaa kulkua netin maailmassa sekä kehittää koko perheen medialukutaitoja, arvioi Hartikainen.
Haminan opetuspäällikkö Anne Rosendahlille luovutettiin liki 200 Vastuu on meidän –vihkosta oppilaille jaettavaksi.
– On miellyttävää todeta, että lionsclubit huolehtivat moninaisesti koululaisten netti- ja myös liikenneturvallisuuteen liittyvistä asioista, kiitteli Rosendahl.