Valtakunnallista Hyvän Päivää vietetään 8.10.
Leijonien ensimmäistä valtakunnallista Hyvän Päivää vietetään 8. lokakuuta. Lions-järjestön kansainvälisestä palvelutoiminnan teemapäivästä tehdään Suomessakin jokavuotinen perinne.
Suomen Lions-liitto palkitsee vuosittain Hyvän Päivänä sekä valtakunnallisen hyväntekijän sekä leijonien Vuoden Hyväntekijän. Liitto julkistaa tunnustuksen saajat Lions-talolla Helsingissä 8.10.
Valinnat perustuvat leijonien ja lionsklubien ehdotuksiin. Hyvä teko voi olla yksittäinen projekti tai pitkäaikainen toimintamuoto. Tunnustusta voi ehdottaa niin klubille kuin yksittäiselle lionillekin.
Suomen Lions-liiton Vuoden Hyväntekijäksi ovat ehdolla satunnaisessa järjestyksessä seuraavat:
- Lions Club Juuka, Jouko Soukka ja Raija Siilin, ulkoiluapua terveyskeskuksen ja palvelukeskuksen asukkaille
- Lions Club Pihlajamäki, Lahjoitusleivän nouto ja soppakirkot vähävaraisille, vanhuksille ja työttömille
- Lions Club Vihti/Nummela, LeijonaLohtu -pussi Vihdin vastasyntyneille neuvolakäynnin yhteydessä laasten huomioimiseksi
- Lions Club Tampere/Näsinneula, Tuplasti hyvää Koukkuniemen vanhainkodin asukkaiden virkistykseen
- Lions Club Sastamala/Vammalan jäsen Markku Esko, joka aloitti 20 vuotta sitten vanhusten palvelukodin asukkaiden kuljetuksen omalla autollaan asioille ja terveyspalveluihin
Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota vapaaehtoiseen palvelutoimintaan. Leijonat esittelevät lionsklubien toimintaa ja havainnollistavat Suomen Lions-liiton tunnuslausetta ”Monta tapaa tehdä hyvää”.
Lionstoiminta on vapaaehtoistyötä omalla paikkakunnalla sekä yhdessä muiden lionsklubien kanssa kotimaassa ja kansainvälisesti. Suomessa toimii 935 lionsklubia, joissa on yhteensä noin 25 000 jäsentä. Euroopassa klubeja on 9 600 ja maailmanlaajuisesti 45 900. Niissä toimii yhteensä 1 370 000 lionia.