Kansainvälisen nuorisoleirin tanskalaisvieras vietti perhejakson Anjalankoskella

Lions-järjestön nuorisovaihto-ohjelman kansainvälinen nuorisoleiri pidettiin Mäntyharjulla. Leirillä mukana ollut tanskalainen Laerke Pedersen Krudt vietti leiriin kuuluvan perhejakson Lions Club Anjalankosken Hanna ja Timo Vilkin perheen luona.


D-piirin kansainvälinen nuorisoleiri järjestetään kolmen vuoden välein. Tänä kesänä leiri järjestettiin heinä-elokuun vaihteessa Mäntyharjulla. Leiripaikkana toimi Mäntyharjun seurakunnan Lankaniemen leirikeskus. Leirille osallistui nuoria 22 eri maasta.


Leirillä järjestettiin monipuolista ohjelmaa. Ehkäpä riemastuttavin ohjelma oli suomalaisten lavatanssien opettelu. Leirin järjestelyistä vastasi Lions Club Mäntyharju.


Leiriin liittyy myös perhejakso, jossa leiriläiset tutustuvat Suomen kulttuuriin ja suomalaisen perheen elämään ja arkeen.


Tanskalaisvieras Anjalankoskella


Tanskan keskiosista kotoisin oleva Laerke Pedersen Krudt, 17, vietti leiriin kuuluvan perhejakson Lions Club Anjalankosken Hanna ja Timo Vilkin perheen luona. Laerke halusi oppia tuntemaan Suomen kulttuuria ja tutustua uusiin ihmisiin niin perhejaksolla kuin leirinkin aikana.


Laerke kertoi Lions Club Anjalankosken jäsenille kotiseudustaan, mm. erittäin tunnetusta ja suositusta huvipuistosta Legolandiasta sekä LEGO tehtaasta, joka on suuri työllistäjä alueella.


Anjalankosken klubin nuorisovaihtotoiminta on vilkastunut viime vuosina. Muutama vuosi sitten Anni Vilkki oli Lions-järjestön vaihto-oppilaana ulkomailla ja siitä lähtien toiminta on saanut uutta virtaa.


Lions Club Anjalankoski viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlia. Klubin verkkosivuihin voit tutustua tästä linkistä.


Lions-järjestön kansainväliseen nuorisovaihto-ohjelmaan voit tutustua Suomen Lions-liiton verkkosivuilla.



Teksti: Markku Pakkanen ja Kari Koponen

Yläkuva: Emma Vilkki, muut kuvat Mäntyharjun seurakunta ja Pekka Sopanen

Kansainvälinen nuorisoleiri pidettiin Lankaniemen leirikeskuksessa.
Pyhäveden rannalla sijaitseva Lankaniemi tarjosi hienot puitteet lierille.
Leirillä järjestettiin monipuolista ohjelmaa, mm. opastusta suomalaisen lavatanssin saloihin.