Piirikuvernöörin kirje 1/2021-2022
Vielä on kesää jäljellä, ainakin haluan niin uskoa, vaikka aika kosteaksi on sää muuttunutkin loppukesästä. Toivottavasti helteet eivät rasittaneet leijonia täysin uuvuksiin vaan pystyitte lataamaan akkunne harvinaisen kuuman kesän aikana. Nyt sitä latausta tarvitaan.
Moni klubi on varmaan viettänyt elokuulla nuijan vaihtajaisia, vaikka yleisimmin kausi starttaakin vasta syyskuulla. Syksyn aktiviteettien suunnittelu on kovassa käynnissä ja leijonat ovat täynnä tarmoa viemään niitä läpi. Mutta vieläkin elämme koronan rajoittamassa maailmassa. Aktiviteettien suunnittelussa pitää ottaa huomioon tarkat hygieniarajoitteet. Uskoisin niihin kuitenkin jo kaikkien tottuneen, eivätkä ne pysty enää aktiivisia leijonia estämään. Toimintaa ne kuitenkin jonkin verran rajoittavat ja aiheuttavat lisätyötä. Mutta eihän me leijonat työtä pelätä. Tarvitsemme ehkä useampia henkilöitä mukaan aktiviteettien läpiviemiseksi. Tämä on oivallinen mahdollisuus aktivoida kaikki klubin jäsenet mukaan. Kaikille löytyy sopivia hommia aktiviteettien hoitamiseksi, myös niille, jotka ovat ennen olleet hiukan pienemmällä panoksella aktiviteeteissa mukana.
Jäsenten motivointia todella tarvitaan nyt. Korona-aika näyttää jonkin verran passivoineen leijonia ja aiheuttaneen jopa parin klubin katoamisen piirimme kartalta. Nyt on tärkeää saada klubien toiminta uudelleen käyntiin ja aloittaa aktiviteettien ylösnosto. Kyllä tämä tauti joskus talttuu, uskon minä.
Aktiivisuuden näkyminen ulospäin saa aikaan positiivisen kuvan toiminnastamme. Tämän kuvan avulla on helpompi houkutella uusia jäseniä mukaan toimintaamme ja turvata Lions-toiminnan jatkuvuus. Muutaman vuoden takainen kampanja, ”Ask One” pyydä yksi, sattuu hyvin tähän aikaan, joka ei salli isompia kampanjointeja ja kokoontumisia. Kysy siis yhtä henkilöä mukaan toimintaan ja katsotaan mihin se johtaa.
Aktiviteettien ajoittamiseksi on uusi mahdollisuus. Valtakunnallisesti esillä tulee olemaan kuukausittaisia teemoja. Teemakuukauden aikana asia on esillä julkisuudessa jollain tapaa ja aika moni teemoista on tähdätty vuosipäivään tai tapahtumaan muillakin kuin leijonilla. Toki ajoitus pitää aina miettiä oman klubin kalenterin mukaisesti. Eikä ole järkevää yrittää kaikkien teemojen käyttöä, vaan poimia se omalle klubille ominaisin asia. Alla lista kuukausiteemoista. Suosittelen niihin tutustumista.
• 8/21 Lasten syöpä (lasten syövän kuukausi on syyskuu)
• 9/21 Näkö (lionien näköpäivä lokakuussa)
• 10/21 Diabetes (kansainvälinen diabetespäivä marraskuussa)
• 11/21 Nälkä
• 12/21 Palveluhalu ja ihmisläheisyys
• 1/22 Kansainvälisyys
• 2/22 Paikallisuus ja talkootyö
• 3/22 Ympäristö
• 4/22 Luottamus
• 5/22 Kiitos
Piirin virkailijakoulutukset toteutetaan viikolla 37. Tilanteen pakottamina joudumme pitämään ne netti koulutuksina.
Alue 1 ma 13.9.
Alue 2 ti 14.9.
Alue 3 ke 15.9.
Alue 4 to 16.9.
Mikäli oman alueesi aikataulu ei sovi sinulle, osallistu naapurialueen koulutukseen. Luvassa tuhti paketti kauden toimijoille.
Piiriforum on suunnitteilla seuraavalle viikolle. Jos tautitilanne sallii fyysisen kokoontumisen, niin kokoonnumme fyysisesti. Siitä tietoa myöhemmin. Tilaisuudessa luvassa uusinta tietoa palvelu-, jäsen- ja koulutusjohtajilta sekä ARS ja LCIF toimikunnan puheenjohtajilta.
Muistutan syksyn kansainvälisestä aktiviteetista eli rauhanjulistekilpailusta. Materiaalit ovat olleet tilattavissa keväästä saakka. Piirille tilataan muutama paketti välitettäväksi klubeille.
Kampanja 100:ssa olemme piiritasolla parantaneet osallistumistamme selvästi viime kaudella. Kampanja jatkuu vielä 2022 kesäkuun loppuun. Olisiko nyt hyvä aika miettiä Melvin Jones jäsenyyttä klubin toimissa aktiiviselle lionille? Palkitseminen hyvästä teosta tai urasta on aina hieno asia ja varsinkin nyt vaikeiden aktiviteetti vuosien jälkeen.
Pyrin tekemään puolisoni Lion Tuijan kanssa klubivierailuja niihin klubeihin, joissa en vielä ole ehtinyt kahden ensimmäisen kauteni aikana vierailemaan. Vierailukalenteriani olen jo aloittanut täyttämään syyskuun osalta ja lokakuukin on jo työn alla. Vierailemme mielellään myös aktiviteeteissänne. Eli mielelläni vaihdan klubivierailun osallistumisena johonkin aktiviteettiinne. Pyydän teitä ilmoittamaan, mikäli haluatte meidät mukaan johonkin tapahtumaanne.
Iloista kauden aloitusta kaikille leijonille
Tapio Suokas
Piirikuvernööri 107 D
LC Luumäki
Puh 044 511 5840
E-mail tapio.suokas@lions.fi