Lions Club Kausala keräsi Tehdään Yhdessä-tapahtumalla 7 500 euroa Uudelle Laste

Lionstoiminta on monta tapaa tehdä hyvää. Tällä kertaa se toteutui näyttävästi Kausalassa, jossa paikallinen lionsklubi ryhtyi toimeen tärkeän asian hyväksi.


Lions Club Kausala järjesti Tehdään Yhdessä hyvän olon tapahtuman Kurjenmiekassa marraskuisena lauantaina. Tapahtumassa paikalliset yrittäjät ja yritykset esittelivät tuotteitaan ja palveluitaan. Lapsille oli järjestetty mm. kasvomaalausta.


Klubin miesleijonat mannekiineina


Tilaisuuden huipensi muotinäytös, jossa malleina toimivat klubin miesleijonat. Kesäiittiläiseltä Liisa Lehtoselta klubi sai ammattilaisen apua muotinäytöksen järjestämiseen. Juontajana toiminut Jani Nyquist kertoi tuotteiden tietoja ja musiikkitaustat sovittanut Jari Ollikainen oli valinnut kullekin vaatekokonaisuudelle sopivan musiikin.


Tarja Laaksosen ja Pauli Similän luotsaama tapahtuma ylitti kaikki odotukset. Tapahtuman tuottona klubi lahjoitti yli 7 500 euroa Uusi Lastensairaala 2017-hankkeelle.


Ja mikä parasta, tilaisuudessa vallitsi uskomaton tunnelma. Niin hyvinvointimessujen myyjät, yleisö kuin klubin jäsenetkin kokivat ikimuistoisia hetkiä. Oltiinhan yhdessä tekemässä hyvää tärkeän asian puolesta.


Teksti: Veikko Ikonen/Kari Koponen

Kuvat: Ari Särkkä

Paikalliset yrittäjät ja yritykset esittelivät tilaisuudessa tuotteitaan ja palveluitaan.
Tapahtumassa vallitsi uskomattoman hyvä tunnelma. Oltiinhan yhdessä tekemässä hyvää.
Klubin miesleijonat hoitivat muotinäytöksen ammattilaisen ottein.